Vaanan Piipari


Nimi: Vaanan Piipari, "Piipa" Rekisterinumero: VH16-018-0300
Rotu: Suomenhevonen Omistaja: Heljävirta, Siuri (VRL-11290)
Sukupuoli: Tamma Kasvattaja: evm
Syntynyt, ikä: 6v, 07.02.2015 ikääntyy satunnaisesti Koulutustaso: ko: heB, re: 90 cm
Säkäkorkeus: 148 cm Painotus: Yleispainotus
Väri: Rautias Saavutukset: -

Piipari syntyi kahdelle pienhevoselle, ja se oli todella pitkään suunniteltu varsa. Ensimmäiset päivät antoivat ymmärtää, että Piipa olisi ihan mahdoton jukuripää, jonka kanssa yhteistyö ei onnistuisi sitten millään. Se ei meinannut tottua riimuun, ei ihmisiin, ei käsittelyyn eikä edes muihin samanikäisiin varsoihin. Piipa olikin hetken aikaa myynnissä, kunnes eräänä päivänä se yksinkertaisesti tuntui päättävän, että hölmöily sai riittää. Vieläkin on mystistä, mitä tuona päivänä oikein tapahtui, mutta sen jälkeen Piipa on ollut yksi tallin helpoimmista ja mukavimmista hevosista käsitellä.
Tamma kasvoi ja sitä alettiin kouluttaa sekä kouluun että esteille. Piipa tajusi nopeasti mistä oli kyse, mutta valitettavasti sen pienen kokonsa ja hieman jäykkien askelten takia koulutustaso jäi vain helppoon B:hen. Tamma kuitenkin oppi todella vaativiakin tehtäviä ylemmiltä tasoilta, kuten puolipiruetin sekä muutaman piaffe-askeleen maastakäsin. Lisäksi tamma oli helppo kouluttaa tulemaan vihellyksestä luokse, ja mitä todennäköisemmin se oppii muitakin temppuja, jos sitä vain jaksaa kouluttaaa.
Omistajaperheen hevosmäärä kasvoi, ja lopulta heidän oli luovuttava jostain. Haikein mielin he laittoivat myös Piiparin myyntiin, ja minä huomasin ilmoituksen jo seuraavana päivänä. Otin omistajaan yhteyttä ja sovimme koeratsastuksen samalle viikolle. Niin siinä sitten kävi, että koeratsastuksen myötä Piipa muutti samana päivänä meidän luokse Heljävirtaan.


i. Telmeri
sh, rt, 148cm
ii. Tempus
sh, rt, 148cm
iii. Temerillo
sh, rt, 148cm
iie. Vappuriina
sh, rt, 145cm
ie. Myntin Elviira
sh, rt, 149cm
iei. Myntti-Poika
sh, m, 142cm
iee. Essiina
sh, rt, 149cm
e. Vaanan Primella
sh, rn, 147cm
ei. Kasperi
sh, rn, 145cm
eii. Kastori
sh, rt, 144cm
eie. Valenssi
sh, rn, 145cm
ee. Pimelli
sh, rt, 147cm
eei. Aamori
sh, rt, 147cm
eee. Priimus
sh, rt, 147cm

i. Telmeri on pienikokoinen ori, joka syntyi eräällä yksityistallilla Etelä-Suomessa. Telmeriä alettiin jo varsana käyttää erilaisissa arvostelutilaisuuksissa ja näyttelyissä, ja se pääsi nopeasti ihmisten suosioon komean olemuksensa ansiosta. Orin kanssa aloitettiin ratsastuskoulutus melko nuorena, mutta se ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Telmerillä ei ollut hitustakaan pitkäjänteisyyttä, eikä se malttanut opetella edes helppoja koulukiemuroita. Vasta kuusivuotiaana monen valmentajan työn tuloksena orilla oli mahdollisuus pärjätä helppo C -luokassa sekä ylittää puolen metrin esteitä ratsastajan alla. Orin kanssa jatkettiin koulutusta maltillisesti, ja lopulta siitä saatiin hieno yleisratsu helppoihin koululuokkiin ja jopa lähes metrin esteille. Kisamenestyksen ohella Telmeri on käynyt kantakirjattavana toiselle palkinnolle, minkä lisäksi ori on haalinut muutamia arvonimiä näyttelyistä. Luonteeltaan Telmeri on ollut aina todella leikkisä ja malttamaton, ja sitä on usein kuvailtu aikuiseksi, jolla on lapsen mieli. Luonteestaan huolimatta ori on saanut elämänsä aikana seitsemän jälkeläistä, josta suurin osa on perinyt orin upean rakenteen ja taitoa kisakentille.

ii. Tempus oli komea rautias pienhevonen, joka oli enemmän näyttö- kuin käyttöori. Ori syntyi pienellä tilalla Mikkelissä, jossa se asui koko elämänsä. Tempus aloitti näyttelyuransa jo yksivuotiaana varsanäyttelyissä ja jatkoi sitä läpi elämänsä keräten arvonimiä ja saaden toisen palkinnon (pistettä vaille ensimmäistä palkintoa) kantakirjaustilaisuudesta. Koska Tempuksen omistaja halusi pitää orin jalostusarvoa yllä, valmentauduttiin sen kanssa kilpailemaan esteitä 90 senttimetriin saakka. Orin kanssa kierrettiin myös hieman maastoesteitä, mutta koulukiemuroita se ei koskaan kunnolla sisäistänyt. Tempus sai elämänsä aikana jopa kolmetoista jälkeläistä, joista kymmenen oli oreja. Yhdeksäntoistavuotiaana Tempus löydettiin pihatarhastaan kuolleena sydänkohtaukseen, jonka syytä ei saatu koskaan selville.

iii. Sukuselvitys tulossa.

iie. Sukuselvitys tulossa.

ie. Myntin Elviira oli sporttinen pienikokoinen hevonen, jonka kanssa kilpailtiin ahkerasti monessa eri lajissa. Ensimmäisinä vuosina Elvi tutustui valjakkoajoon, minkä jälkeen tammaa alettiin kouluttaa myös kouluradoille. Ohella alettiin kokeilla myös esteitä sekä maastoesteitä, ja lopulta paketti kenttäratsastukseen oli valmis. Elvi kiersi ahkerasti ympäri Suomea - ja jopa Ruotsissa - kenttäratsastuskisoissa, ja tamma oli yksi menestyneimmistä hevosista aikanaan. Elvi sai nuorempana viisi jälkeläistä, joista osa jatkoi emänsä jalanjälkiä kenttäradoilla. Tamma yritettiin astuttaa jälleen viisitoistavuotiaana, mutta se ei enää tullut tiineksi. Niinpä sen kanssa keskityttiin kisailemaan, kunnes eläkeaika koitti. Elvi sai viettää monta vuotta harrastekäytössä, kunnes se kaksikymmentäviisivuotiaana lopulta sairastui pahaan suolikiertymään, ja se jouduttiin lopettamaan.

iei. Sukuselvitys tulossa.

iee. Sukuselvitys tulossa.

e. Vaanan Primella syntyi ratsastuskouluun, jossa se eli lähes koko elämänsä. Priia oli luonteensa ja kokonsa puolesta hyvä ratsu aloitteleville ratsastajille, ja sen selkään uskalsi laittaa kenet tahansa. Priia oli kylällään tunnettu hevonen, sillä se nähtiin usein talutusratsuna erilaisissa tapahtumissa, ja joskus se pääsi ilahduttamaan myös vanhuksia rapsutettavana terapiahevosena. Tamman kouluratsastustaso oli helppo B -luokkaa, joskin se osasi joitakin tehtäviä ylemmiltä tasoilta. Esteitä Priia ylitti aina metriin saakka, ja sen kanssa kierrettiin satunnaisesti estekisoissa. Tamman ollessa seitsemäntoistavuotias sen kaviot alkoivat oireilla, joten tamman oli parempi siirtyä pois ratsastuskoululta ja muuttaa erään nuoren tytön luokse satunnaiseen maastokäyttöön. Priia ehti asua uudessa kodissaan reilun vuoden, kunnes se joutui kovaan kaviokuumekierteeseen, ja lopulta nähtiin parhaaksi päästää tamma taivaslaitumille. Priia ehti elämänsä aikana saada kolme jälkeläistä, joista yksi jäi tamman tavoin asumaan ratsastuskouluun ja kaksi muuta lähtivät maailmalle kokeilemaan kisaratsun elämää.

ei. Kasperi oli pienhevonen, joka ei ehtinyt nähdä elämässään montaa vuotta. Sen ensimmäiset vuodet olivat muuttamista kodista toiseen, mikä tarkoitti sitä, ettei ori saanut minkäänlaista pohjakoulutusta käyttäytymisen saati ratsastuksen suhteen. Viisivuotiaana, seitsemän eri kodin jälkeen, ori lopulta löysi kodin, jossa sen käyttäytymiseen alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Kasperi tuli vain harvojen ja valittujen ihmisten kanssa toimeen, ja yksi näistä oli nuori tyttö, joka oli vahvasti sitä mieltä, että Kasperista tulisi vielä jotain. Niinpä hän alkoi varovasti valmentautua orin kanssa, ja vain jonkin aikaa myöhemmin he kisailivat menestyksekkäästi helppo A -tasolla ympäri Suomea. Orin tarina muistutti tuttua satua rumasta ankanpoikasesta, joten ruunikko vei monen ihmisen sydämen. Siltä pyydettiin monia astutuksia, mutta loppujen lopuksi ori sai yhteensä vain kaksi jälkeläistä. Kasperin ollessa yhdeksänvuotias sen omistaja joutui pahaan kolariin ja menehtyi. Uusien ihmisten kanssa toimiminen oli Kasperille suorastaan mahdotonta, eikä kukaan halunnut ostaa huonokäytöksistä oria. Niinpä se päätettiin lopettaa jo nuorena omalle kotilaitumelleen.

eii. Sukuselvitys tulossa.

eie. Sukuselvitys tulossa.

ee. Pimelli syntyi eräälle vaellustallille Lappiin, josta se myytiin viisivuotiaana Etelä-Suomeen ratsastuskouluun. Tamma oli jo pienestä pitäen todella kiltti hevonen, joka oli ennen kaikkea lasten suosiossa. Melli jaksoi katsoa vierestä lasten riehumista, hännästä vetämistä ja selkään hyppäämistä laitumella aivan huoletta päivästä toiseen. Kaiken lisäksi tamma suoritti kouluratoja jopa vaativa B -tasolle asti ja esteitä se hyppi vajaaseen metriin. Sen kanssa käytiin satunnaisesti erilaisissa seurakisoissa, joista tamma palasi melko usein sijoittuneena. Ulkomuodoltaan Melli oli melko takakorkea ja todella massiivisella kaulalla omistettu hevonen, joten se ei menestynyt kovin hyvin ulkonäköä vaativissa arvosteluissa. Melli eli ratsastuskoulussa koko elämänsä ja sai elämänsä aikana kolme varsaa, joista kaksi jäi asumaan ratsastuskoululle. Tamman viimeinen varsa syntyi Mellin ollessa kahdeksantoistavuotias, ja valitettavasti jo kantoaikana mikään ei tuntunut menevän hyvin. Melli sai pahoja komplikaatioita synnytyksessä, ja sekä tamma että varsa menehtyivät.

eei. Sukuselvitys tulossa.

eee. Sukuselvitys tulossa.

11.04.2016 o. Heljävirran Pihlaja i. Kailan Rominki -
00.00.0000 o. Nimi i. Nimi -
00.00.0000 o. Nimi i. Nimi -

00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00

00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heB - 0/00

00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00

00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00
00.00.2014 - kutsu - ERJ / 90 cm - 0/00

20.06.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tallin omistaja (Siguri)

Tänään tuli kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun kaunis rautias Pihlaja-varsa oli syntynyt maailmaan. Tamma oli lähdössä uuteen kotiinsa illalla, joten päätimme viimeisten tuntien kunniaksi kokoontua viettämään aikaa sen kanssa. Teimme tammalle yksinkertaisen kauraomenaseoksen ja letitimme sen harjan pienille leteille. Toiset kertoivat vuorollaan hauskoja kommelluksia, mitä tamman varsa-aikana oli sattunut, toiset taas keskittyivät miettimään, mitä tamman tulevaisuus toi tullessaan.

Kun hevosauto saapui lopulta pihaan, lähdimme porukalla taluttamaan tammaa ulos. Se kulki niin nätisti narun päässä, ettei toista samanlaista ollut tallillamme nähty! Pihlaja sai vielä monet rapsutukset pihassa, ennen kuin sen oli aika kiivetä ramppia pitkin hevosautoon ja lähteä matkustamaan Etelä-Suomeen. Toivoin kovasti, että saisimme kuulla tamman kuulumisia jatkossakin. Olihan Pihlaja tallimme ensimmäinen kasvatti ja hevonen, joka jäi varmasti monen mieleen reippaana ja positiivisena hevosenalkuna.

Kävelin takaisin talliin ja astelin Piiparin karsinan viereen. Tamma hamusi heiniä maasta eikä näyttänyt kiinnittävän minuun mitään huomiota.
”Se lähti sitten”, sanoin tammalle. Haluamattani päälleni nousi sellainen tunnemyrsky, etten voinut pidättää pitkään piilotettua itkua. Astuin Piipan karsinaan ja halasin tämän pientä kaulaa.
”Sinä olit hieno äiti. Ja teit hienon varsan. Kiitos siitä”, sanoin tammalle ja silitin tämän pehmeää turkkia. Aika oli kulunut niin nopeasti varsan seurassa, mutta nyt olisi palattava takaisin arkeen.



25.05.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tallin omistaja (Siguri)

Tänään oli raskas päätös edessä. Katselin tarhassa emänsä kanssa kasvavaa varsaa ja huokaisin syvään. Vaikka varsa olikin ihana ja siihen oli kiintynyt koko talliporukka, ei meillä ollut tarvetta tuollaiselle vahinkovarsalle. Laitoin tammasta edellisenä aamulla myynti-ilmoituksen nettiin, ja sain heti viisi yhteydenottoa. Ilmeisesti tamman historia veti ihmisten mielenkiinnon puoleensa.

Olin tutkinut jokaista tallivaihtoehtoa ja päätynyt lopulta Hattuvaaran talliin. Kyseessä oli melko pieni talli, joten varsa saisi varmasti kaiken tarvitsemansa huomion siellä. Talli sijaitsi valitettavasti Espoossa, joten sinne ei joka päivä lähdettäisi katsomaan, mitä tammalle kuului. Siihen tuli kuitenkin tuli tottua, mikäli varsa muuttaisi meiltä pois.

Kun rautias varsa näki minun seisovan tarhan vieressä, se juoksi äkkiä luokseni. Varsa työnsi turpansa minua kohti ja minä ojensin tälle käteni. Sen sijaan, että se olisi ollut rapsutuksia vailla, nappasi se hihastani kiinni hampaillaan ja lähti sitten takaisin emänsä luokse. Hölmö otus.



14.04.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tallin omistaja (Siguri)

Tammavarsan ensimmäiset päivät olivat sujuneet hyvin, ja tänään se pääsi ensimmäistä kertaa laitumelle. Siitä oli vain muutamassa päivässä tullut todella reipas varsa, joka tuntui jopa nauttivan käsittelystä. Riimua se ei meinannut ensin haluta päähänsä ollenkaan, mutta lopulta siitäkin tuli tuttu juttu, ja taluttaminen emänsä perässä onnistui jo kohtalaisesti.

Piipa-emä ei ollut moksiskaan siitä, että joku oli aina hellimässä varsan ihan pilalle, vaan se saattoi tyytyä katselemaan jopa toiselta puolen tarhaa, mitä varsan kanssa touhuttiin. Tarkkana se kuitenkin oli, ja jos jotain pahaa olisi sattunut, olisi se varmasti tullut äkkiä väliin. Siihen malliin se kuitenkin tutki ihmisten liikkeitä.

Toistaiseksi nimetön varsa piti selvästi suuresta tarhasta, ja se saattoi ottaa aivan yhtäkkiä kovia spurtteja tarhan päästä päähän. Jokainen asia tarhassa oli tutkittava, ja aivan yhtä mielenkiintoisia olivat suuri voikukka kuin emän leikkipallokin. Utelias tamma oli, ehdottomasti, mutta aina se palasi hetkeksi emänsä luokse hakemaan turvaa ja tukea uutta paikkaa kohtaan.

Kaksikko sai laiduntaa rauhassa aina iltaan saakka, jolloin veimme ne takaisin sisälle. Huomasimme, että eihän varsa tarvinnut riimua ollenkaan, sillä se käveli emänsä perässä ihan minne tahansa. Eläinlääkärikin kävi tutkimassa varsan vielä kertaalleen, ja hän totesi tamman olevan ”terve kuin pukki”, ja että sillä oli todella hyvät edellytykset kasvaa hienoksi hevoseksi. Se oli ilo kuulla!



11.04.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tallin omistaja (Siguri)

”Äiti, näkyykö se varsomiskamera jostain?” tuli Vilma kysymään minulta. Janita oli jäänyt tänään yöksi, ja tytöt olivat todella kiinnostuneet Piipan viimeisistä tiineyspäivistä. Menin heidän luokseen tietokoneen ääreen ja avasin ohjelman, jolla pystyi seuraamaan reaaliajassa tamman karsinaa. Ehdin jo kääntyä takaisin kohti sohvaa ja sanomalehteäni, kunnes havahduin siihen, mitä olin juuri tietokoneen ruudulta nähnyt. Käännyin nopeasti ympäri, enkä ollut ensin uskoa silmiäni. Tytöt katsoivat yhtä järkyttyneenä ruutua, jossa oli Piipan lisäksi pieni varsa makaamassa maassa paikoillaan.

Se oli menoa sitten. Ehdin napata takin naulakosta, mutta muuten minulla oli päälläni vain yöpuku sekä mieheni aivan liian suuret reinot. Kovin paljoa en ehtinyt siinä hässäkässä miettiä, kun lähdimme Vilman ja Janitan kanssa pellon toisella puolen sijaitsevaan talliin. Matkalla tajusin kuitenkin soittaa eläinlääkärillemme Maritille, joka lupasi tulla heti kuin mahdollista.

Tallissa meitä odotti näky, kun rautias tomeran oloinen varsa seisoi neljällä jalallaan. Vasta viisi minuuttia sitten se oli maannut avuttoman näköisenä maassa ja nyt se jo hapuili emänsä nisiä.
”Voi hyvänen aika”, sain huokaistua, kun näin pienen olennon. Se oli lähes kopio emästään, ja siinä se maistoi elämänsä ensimmäisiä maitotippoja.
”Eihän itketä?” kysyi Vilma naurahtaen. Kieltämättä silmäni kostuivat näystä, mutta sain pidettyä itseni kovana - enhän minä tätä varsaa halunnut alun perinkään. Mutta nyt kun se oli siinä, en voinut estää sydäntäni sulamasta.

Piipa päästi minut ystävällisesti karsinaan ja antoi koskea vastasyntyneeseen varsaansa. Pikkuinen tuli minua kohti ja haisteli kummastuneena kättäni, jota tarjosin sille. Sen pienet sieraimet olivat niin suloiset, kun se tutki elämänsä uusia asioita. Pian Maritkin saapui seuraksemme, ja hän tuli saman tien katsomaan, että varsa oli kunnossa.

Ihailimme kaikki neljä yhdessä vastasyntynyttä ja kävimme vuorotellen tutustumassa tammavarsaan lähemmin.
”Mikä sen nimeksi tulee?” kysyi Janita lopulta. En ollut vielä ehtinyt edes miettiä koko nimiasiaa, mutta uskoin vahvasti, että löytäisimme juuri tammalle sopivan nimen.
”Ehdotuksia saa antaa”, vastasin hänelle. Janitallakin löi pää vain tyhjää - tai ehkä hän oli vain niin haltioitunut varsasta, ettei saanut sanaakaan sanottua.

Olimme tallissa pitkälle yöhön, kunnes totesimme lähes yhteen ääneen, että oli parempi antaa Piipalle ja varsalle hieman rauhaa ja aikaa tutustua toisiinsa. Marit sanoi tulevansa seuraavana päivänä katsomaan varsaa ja tarkistamaan sen kunnon. Tytöt taas lähtivät suorinta tietä kotiin, minä taas kävin tarhoilla vielä kertomassa terveiset myös varsan isälle.

Romppu nuokkui tarhan aitaa vasten kun saavuin paikalle. Se säpsähti hereille ja käveli suoraan luokseni.
”Siellä se nyt on”, sanoin orille ja rapsuttelin sitä korvan takaa aidan yli.
”Sinun ensimmäinen varsasi.”

Romppu jaksoi seistä pitkään rapsuteltavana, kunnes minuakin alkoi väsyttää niin paljon, että oli pakko siirtyä sisälle. Toivotin Rompulle ja muille tarhassa oleville hevosille hyvät yöt ja lähdin kävelemään pellon poikki takaisin kotiin. Mitä nopeammin pääsisin nukkumaan, sitä helpommin heräisin aamulla varsan seuraksi. Sisään astuessani huomasin tytöt vielä tietokoneen äärellä katsomassa varsakameraa. Piipa ja pikkuinen olivat asettuneet molemmat maahan nukkumaan, ja niin se kyynel lopulta vierähti poskelleni saakka, kun katsoin onnellista perhettä.



11.04.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tessa, tallityttö (Siguri)

Kesä lähestyi päivä päivältä ja Piipa sen kuin kasvoi kasvamistaan. Sen maha oli jo niin valtava, että olisi ihme, mikäli varsa ei syntyisi ihan näinä hetkinä. Tänään kuitenkin päätin lähteä tamman kanssa vielä viimeiselle maastoretkelle ennen synnytystä.

Satulaa oli turha edes harkita, ei se mahtunut enää tamman ympärille, joten laitoin Piipalle pelkät suitset ja hyppäsin korokkeelta sen selkään. Lähdimme kävelemään ihan lähiteitä pitkin, ja Piipa kulki todella rentona allani. Muutama vastaantulija jäi juttelemaan hetkeksi aikaa kanssani ja kysymään, odottiko Piipa varsaa vai oliko sille vain ruoka maistunut hyvin. Kertoessani varsauutiset moni onnitteli iloisena, ja otin mielelläni onnittelut vastaan. Olihan tämä iloinen asia, ja omistajakin oli hiljalleen pääsemässä yli alkujärkytyksestä - näin viimeisinä tiineyspäivinä.

Kun saavuimme takaisin tallille, riisuin tammalta suitset ja jätin sen karsinaansa yöksi. Tarkistin vielä, että kaikki oli kunnossa ja lähdin sitten hiljalleen kohti kotia jatkamaan omaa iltaani. Jospa vain olisin tiennyt, mitä ilta toi mukanaan, en olisi todellakaan astunut ulos tallista!



16.02.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tallin omistaja (Siguri)

Siitä oli nyt reilu puoli kuukautta, kun Piipa ja Rominki olivat löytyneet samalta laitumelta. Olimme lähteneet tänään aikaisin aamulla eläinlääkäriasemalle Piipan kanssa, jotta voisimme varmistua tamman tiineydestä. Minä toivoin koko sydämestäni, ettei mitään varsaa ollutkaan, mutta se toivominen ei tässä vaiheessa auttanut.

Pääsimme Saanan kanssa eläinlääkäriaseman pihaan ja otimme Piipan ulos autosta. Se peruutti nätisti pihalle, ja pian meitä vastaan käveli vakioeläinlääkärimme Marit. Hän ohjasi meidät oikeaan huoneeseen, jossa pääsimme seuraamaan sivusta tiineysultraa. Piipari seisoi todella nätisti paikoillaan koko toimenpiteen ajan, ja se sai todella paljon kehuja eläinlääkäriltä. Minä taas pyörin paikoillani kuin väkkärä, ja Marit joutui rauhoittelemaan minua. Kehtasi jopa naurahtaen ehdottaa, että antaisi minulle hevosille tarkoitettua rauhoitusainetta. Minua ei naurattanut, verenpaineeni vain kohosi hetki hetkeltä.

Tutkimuksen jälkeen huoneessa seurasi pitkä hiljaisuus. Seurasimme Saanan kanssa, kun Marit otti kumihanskat pois käsistään ja vei ne huoneen seinustalla olevaan roskikseen. Sitten hän käveli luoksemme, katsoi minua hetken aikaa silmiin ja lopulta sai sanottua ne sanat, joita en olisi halunnut kuulla.
”Onneksi olkoon, varsa sieltä tulee”, hän sanoi. Hengähdin syvään mielessäni ja käännyin katsomaan Piiparia, joka seisoi rauhallisena paikoillaan. Voi että minkä teit, meillä oli niin hyvät suunnitelmat toisen orin kanssa.
”Ja se on nyt sitten varma?” sain kysyttyä Maritilta. Hän nyökkäsi varovasti.
”Tiineys on kuitenkin vielä niin alussa, että mitä vain voi sattua, mutta siltä näyttää”, hän jatkoi.

Talutimme Piipan takaisin autoon ja valmistauduimme kotimatkaa varten. Marit kävi vielä luonamme sanomassa, että voisimme soittaa hänelle milloin vain tarve on. Kiitimme Saanan kanssa naista hoidoista, ja lähdimme lopulta ajamaan takaisin kohti tallia. Ajatella, tallillemme syntyi ihka ensimmäinen varsa, ja millainen varsa. Oikea äpärä. Toivottavasti olisi edes söpö.



01.02.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tallin omistaja (Siguri)

”Ei, ei, ei!” kuului suustani epätoivoinen huudahdus, kun huomasin Rompun laiduntamassa onnellisena. Niin, ei siinä mitään pahaa olisi ollut, jos nyt herranjumala olisi laiduntanut siellä missä pitääkin! Mutta ei, jollakin kumman ilveellä se oli päätynyt Piiparin kanssa samaan tarhaan, ja siellä kaksikko jakoi nyt yhdessä heinäkasan.

En osannut yhtään sanoa, kuinka kauan Romppu oli ehtinyt viettää aikaa Piipan kanssa, mutta sen tiesin, että tämä oli huonoin päivä ikinä. Piipalle oli tulossa ylihuomenna lapista oikea jalostusori, jonka oli tarkoitus astua tamma, mutta pahoin pelkäsin, että ne suunnitelmat saivat nyt jäädä.

Astelin kaksikon tarhaan ja otin Rompun riimusta kiinni. Talutin sen ulos tarhasta, ja samaan aikaan minua vastaan käveli Saana, joka kysyi, mitä ihmettä minä huusin täällä. Hän kuitenkin näki sekä Rompun että Piipan ja ymmärsi siltä seisomalta, mikä tilanne oli. Katsoimme vain toisiamme silmiin ja huokaisimme yhteen ääneen.

Vein Rompun karsinaan ja lähdin saman tien takaisin tarhaan tutkimaan, oliko pahin käynyt toteen. Piipa jatkoi heinän syömistä rauhallisena samalla kun katsoin, millaista jälkeä ori oli saanut aikaan. Pahalta näytti, joten pyysin laitumen viereen jääneen Saanankin vielä seurakseni katsomaan, etten vain katsoisi väärin.

Samaan aikaan laitumen viereen ilmestyivät Vilma sekä Janita, jotka olivat lähdössä maastoon.
”Mitä ihmettä te teette?” huusi Vilma kiinnittäen huomiomme häneen.
”Meille kuule syntyy vauva”, vastasi Saana. Itse en saanut sanaakaan suustani.
”Mutta eikö sen orin pitänyt tulla vasta muutaman päivän päästä?” hän huusi. Suupieleni nousivat niin ironiseen hymyyn, ettei tallillamme oltu toista varmastikaan nähty.
”Romppu päätti, että sen geenit sopisivat varsalle paremmin”, huusi Saana takaisin naurahtaen. Minäkin naurahdin. En tosin ilosta, vaan silkasta epäuskosta tätä koko tilannetta kohtaan.
”Että sellaista”, totesin ja laskin Piipan hännän käsistäni alas.



21.01.2015 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Omistaja (Siuri)

Oli talven kylmimpiä päiviä, kun kävimme ensimmäisen kerran tutustumassa Piipaan. Pakkasmittari näytti lähes kolmeakymmentä astetta, eikä ulkona viitsinyt olla tarvittavaa enempää. Hevoset näyttivät kuitenkin viihtyvän laitumella kylmyydestä huolimatta.

Lähdimme ennen puoltapäivää Tessan ja Vilman kanssa ajamaan kohti Vaanan perhetilaa. Tila oli nähnyt jo kolmen sukupolven, ja tällä hetkellä tallin omisti nuori, noin kolmekymppinen nainen perheineen.
"Niin mikä tämän nimi nyt oli?" kysyi Vilma takapenkiltä.
"Piipari. Semmoinen rautias pienhevonen", vastasin hänelle. Koska kyseessä oli todellakin pieni hevonen, piti meidän ottaa Tessa mukaan koeratsastukseen - hän sillä kuitenkin jatkossakin tulisi eniten ratsastamaan lyhyen kokonsa vuoksi.

Kahden jälkeen olimme Vaanan tilan pihassa. Meitä vastassa oli hymyilevä nainen, jonka yhdistin nopeasti tallin omistajaksi. Tervehdimme ja juttelimme jonkin aikaa, kunnes hän lähti näyttämään meille hieman tallialuetta sekä hevosia. Pakkanen ei ollut hellittänyt tälläkään puolen Suomea.

Kierroksen jälkeen pääsimme lopulta Piiparin luokse. Meitä katsoi karsinassa suloinen pienhevonen, jolle oli laitettu jo varusteet valmiiksi ratsastusta varten. Tamma näytti todella rauhalliselta, joten Tessa asteli hyvillä mielin tämän karsinaan ja otti ohjat käsiinsä. Lähdimme kulkemaan porukalla kohti maneesia.

Alkulämmittelyjen aikana Piipa näytti hieman kohmeiselta, mutta ei ihmekään - eihän kukaan tällaisessa kylmyydessä pystyisi kulkemaan rentona. Tessa lähti verryttelemään ravissa, ja Piipakin alkoi hiljalleen lämmetä. He tekivät muutamia ravi- ja laukkatehtäviä, kunnes omistaja kysyi, haluaisivatko he koittaa esteitä. Tessa vastasi myöntävästi ja omistaja meni tekemään heille pienen radan.

Esteet näyttivät sujuvan yhtä hyvin kuin koulukiemuratkin; ei ehkä niin kauniisti, mutta äärettömän huolellisesti ja varmasti. Piipa näytti juuri sellaiselta hevoselta, joka olisi meille hyvä lisä Heljävirtaan.

Koeratsastuksen jälkeen kävelimme takaisin talliin ja riisuimme yhdessä Piipalta varusteet pois. Se ei tuntunut välittävän ollenkaan siitä, että kolme ihmistä pyöri sen ympärillä. Kaikin puolin tamma vaikutti muutenkin niin hienolta tapaukselta, että lähdimme omistajan kanssa käymään heidän kotona juomassa kahvit ja kirjoittamassa sopimuksen tammasta. Eläinlääkäri oli tarkistanut sen vain paria päivää aiemmin, ja kaikki muukin näytti olevan kunnossa.

Koska emme malttaneet odottaa montaa päivää uutta hevosta, saimme lainaksi hevosauton ja lastasimme Piipan tavaroineen meidän matkaamme. Jäimme vielä hetkeksi pihaan keskustelemaan, ja lupasin omistajalle tulla viikonloppuna palauttamaan auton sekä kertomaan, miten tamma oli kotiutunut meille. Pian hyppäsimme autoon ja lähdimme ajamaan kohti Heljävirtaa yhtä hevosta rikkaampana!