Yleistä

Nimi: Faramir
Kutsumanimi: Falcon
Sukupuoli: Ori
Väri: Lehmänkirjava
Ikä: 8 vuotta
Säkä: 168 cm
Rotu: Puoliverinen

Pelipaikka: Caralia
Lauma: Ylänköhevoset, viestinviejä
Pelaaja: Sachiyo






Ulkonäkö:
Falcon on siro puoliverinen laikukas hevonen. Oikeastaan ori on vain puoliksi puoliverinen, hänen isästään ei nimittäin ole tietoa, mutta todennäköisesti hän on ollut jotenkin laikukas. Falcon ei kuitenkaan ole mitenkään langanlaiha, vaikka siro onkin, lihasta tältä löytyy ja paljon. Kaiken puolin kivan näköinen ori. Falconin karva on kiiltävää, ilta-auringon valossa varsinkin. Talvikarvaa tällä orilla on tuskin lainkaan, mutta se pärjää kylmätkin talvet. Harja on melko lyhyt ja paksu. Kaviot ovat kovat eikä kovin kärsineen näköiset. Jokaisesta kaviosta löytyy nätit melko uudet hevosenkengät. Falconin täplät eivät ole kovin symmetrisiä, vaan näyttävät pikemminkin suurilta länteiltä, kuin mustetta olisi pudotettu paperille. Falconilla on hieman vihertävät silmät, jossain valossa peräti hohtaa smaragdinvihreinä. Orin askeleet ovat pehmeät ja pitkät. Laukka luonnistuu todella nopeasti ja korkeat hypyt myös, onhan orilla ratsastettu kisoissa.
VÄRIKARTTA


Luonne:
Ystävällinen, kohtelias, asiallinen, lempeä romantikko.
Falcon on todella ystävällinen paikkansa hyväksynyt ori. Ensinäkemältä Falconista voi saada hyvin pelottavankin kuvan tämän suuren kokonsa takia, mutta ulkonäköhän ei kerro kaikkea. Orilla on lempeä olemus, jonka huomaa helposti ulospäin. Falcon tutustuu nopeasti muihin hevosiin, ja sillä on tapana pitää pitkäänkin suhteita yllä.
Falcon on todella kohtelias ja oikea herrasmies. Tammoille tämä piirre tulee automaattisesti, mutta joillekkin oreille voi Falcon esittää vain kohtaliaampaa, mitä se oikeasti on. Täytyy myöntää, että ori tekee tämän todella huomaamattomasti, ja myöskään hevoset, jotka osaavat lukea muita hyvin, eivät aina huomaa tätä.
Falcon pitää enemmän rauhallisesta huolettomasta elämänmenosta, kuin ikuisesta kiireestä. Viestinviejän virka on kuitenkin opettanut oria tasapainoittamaan kiireellisen virkaelämän sekä oman elämänsä.
Falcon jää usein nauttimaan elämästä, ja pitää siitä juuri sellaisena kuin se on. Se suhtautuu hyvin kohtaloonsa, eikä anna pienien alamäkien suistuttaa pois elämän tieltä. Oria on myös todella vaikea saada ärsyyntymään, se ottaa negatiivisetkin kommentit hyvin rakentavasti, ja pyrkii näin korjaamaan kaiken paremmaksi. Vaikka ori tietääkin, ettei voi muuttaa muiden elämää, pyrkii se tekemään omasta elämästään todella elämisen arvoisen. .


Menneisyys:
Faramir, tunnetummin Falcon syntyi Espanjalaisella kisatallilla eräänä sateisena syysiltana. Tallilla kasvattiin hyvärakenteisia puoliverisiä, mikä Falcon ei ollut. Falconin äiti oli puhdasrakenteinen ja siro ruunikko tamma, mutta isä jokin puskaponi, joka oli astunut upean tamman hänen karkumatkallaan. Hevosten omistajat eivät tietenkään pitäneet tästä rodunvastaisesta hevosesta, mutta päättivät antaa Falconille mahdollisuuden näyttää taitonsa. Tämä ori oli siitä erikoinen, että sen kouluttaminen kävi yllättävän helposti. Tästä syystä Falcon sai jäädä tallille kisattavaksi vaikeissakin esteluokissa.
Faramir pärjäsi monissa kisoissa, ja siitä tuli tunnettu koko maailmalla. Jostain syystä kaikki pitivät tästä leppoisasta orista, joka totteli hyvin ihmisiä. Falcon asui syntymätallillaan monia vuosia, kunnes se viimein myytiin kalliilla eteenpäin.
Muistan sen sateisen illan, kun minut vietiin pois talliltani. Uusi omistajani repi minua riimusta kovaa, vaikka kuljin nätisti vierellä. En pitänyt tästä ihmisestä ollenkaan, hän ei ollut kuten muut. Hän oli itsekäs, ja pystyin melkein näkemään rahan merkit hänen silmissään. Ennen traileriin nousua mietin, näkisinkö enää koskaan tätä paikkaa. Yritin hirnua äidilleni hätäisesti hyvästit, mutta en saanut vastausta. Sinä iltana itkin. Varsinkin kun tiesin pitkän ajomatkan olevan edessä. Astuin traileriin leppoisin askelin, ja painoin pääni maahan. En tiedä mitä tapahtuisi, mutta toivottavasti se olisi jotain hyvää.
Seuraavan kerran avatessani silmät tajusin olevani perillä. Traileri nytkähti ikävästi, jolloin pääni kolahti seinään. Tuosta jäisi varmaan kuhmu ajattelin itsekseni. Trailerin ovi avattiin, ja sisään astui nuori tyttö. Tyttö näytti mukavalta ja iloiselta, mutta eikös tuo ole hieman pieni minulle? Tyttö otti minut irti tolpasta, ja talutti nätisti. Paljon paremmin kuin se edellinen ihminen, siitä en todellakaan pitänyt yhtään. Astuttuani trailerista, tuo ilkeä auringonvalo häikäisi silmiini. Hetken oli pakko siristää niitä hiukan, ken tietää vaikka olisin sokeutunut. Olinhan jo pitkän matkaa kulkenut pimeässä kopissa.
Mikä tämä paikka on? mietin. Tämä oli todella kaunis, melkein kuin edellinen. Vieressä oli suuri rakennus, missä varmasti olisi hevosia. Toisella puolella oli suuri kenttä, ja edessä avarsi varmaan isoin pelto minkä olen ikinä nähnyt. Tyttö talutti minut sisälle talliin. Tallissa en ollut yksin. Huomasin monia karsinoita vieretysten, joissa kaikista kurkisti hevosten päitä katsomaan uutta tulokasta, minua. Hörähdin hiljaa tervehtiäkseni, ja sain monia hörähdyksiä takaisin. Täällä tulisin viihtymään ajattelin.
Vuodet kuluivat ja minäkin kasvoin, sekä henkisesti että fyysisesti. Nopeasti katsottuna olin koko tallin korkein hevonen. Silti minut otettiin hyvin heti alusta alkaen vastaan. Täällä oli hevosten, jopa ihmisten kesken hyvä henki. Hevosia johti eräs musta ori, hieman minua pienempi. Kuitenkin kaavat olivat alusta asti selvät enkä joutunut selvittelemään riitaisasti paikkaani laumassa, tyydyin siihen mitä siellä oli. Kisailin muutaman kerran voittoisasti tuollakin tallilla. Pärjäsin vuosi vuodelta paremmin, kunnes eräänä päivänä tallille tuotiin uusi hevonen. Se oli kimo tamma, kaunis kuin mikä, mutta yllättävän itsekäs tapaus. Tämä tamma vei kuitenkin paikkani kisoissa, joten jäin tallille vain seisoskelemaan. Olin hieman isokokoinen, joten monikaan ei uskoltanut nousta selkääni, ori kuin vielä olin. Yksi poikkeustapaus oli; se nuori tyttö, joka minut ensimmäisellä kerralla talutti ulos trailerista. Hänkin kasvoi, mutta näytti pieneltä vieläkin rinnallani. Hän oli kuitenkin osaava, ja mielelläni annoin hänen minulla ratsastaa. Hänen otteensa olivat keveät eikä hän turhaan kiskonut ohjista. Luotin häneen täysin.
Tulipa sitten se kamala kesäyö. Hevoset nukkuivat rauhallisena tallissa tietämättä mitä tapahtuisi. Tallin toisen pään hevoset alkoivat heräillä ja yskiä yksi kerrallaan. Muutkin avasivat silmänsä ja huomasivat kauhukseen tallin olevan liekeissä. Hevoset hirnuivat ja yrittivät hätäisesti potkia ovia rikki, harva onnistui, ja he jotka onnistuivat eivät päässeet ovelta pidemmälle. Se oli kamalaa. Sieraimiini tunkeutui sankka savu, ja meinasin menettää tajuni hapen puutteen takia. Itse en ollut päässyt pois karsinasta. Pian kuulin ehkä peräti ihanimman äänen maailmassa; suuren tallin ovet avautuivat ja sisään astui tallimestari. Hän oli hieman pulleahko eikä häntä nähnyt usein, mutta ette uskokkaan kuinka iloinen olin hänet nähdessään. Mies avasi kaikki ovet yksitellen, ja hevoset, me kaikki pääsimme pois tallista. Onneksemme. Onneni kyllä loppui tänä iltana.
Hevoset juoksivat hirveää vauhtia ulos, osa nopeammin kuin toiset. Kenelläkään ei ollut harmainta aavistusta minne suuntaisimme, mutta jonnekkin oli pakko lähteä. Seurasimme siis mustaa johtajaoria laitumelle, niin tutulle ja sillä hetkellä turvalliselle. Ihmetyksekseni matka ei kuitenkaan päättynyt pelkästään pellolle, vaan ori juoksi laitumen toiseen päähän. Se otti vauhtia ja ponnisti lautojen yli laitumen toiselle puolelle. Me muut katselimme toisiamme ihmettyneinä, mutta kukaan ei tehnyt elettäkään kieltäytyäkseen. Niinpä hyppäsimme perässä ja otimme hieman edellä juoksevaa oria kiinni.
"Mitä ihmettä, minne oikein viet meitä?" kysyin orilta. Ori oli hetken hiljaa ja venytti suutaan ilkikurisimpaan hymyyn ikinä. "Pois, vihdoin!" hän sanoi. Ihmettelin hieman hänen sanojaan, kunnes suusta tuli kysymys: "Mitä!?" Ori virnisti nyt vielä enemmän ja vastasi: "Olen odottanut tätä pitkään! Vihdoin pääsen pois muiden huomaamatta. Päiväsaikaan se ei onnistu ja iltaisin olemme lukittuina tallissa. Jos haluat, voit toki perääntyä. Itse juoksen kauas täältä. En tiedä vielä minne, mutte nyt olen vapaa!" hän sanoi ja kiihdytti vauhtiaan. Itse hidastin vauhtiani miettien. Mitä tekisin? Olin kahden vaiheilla kääntyisinkö takaisin vai pysyisinkö lauman mukana. Päädyin yllätyksekseni jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kirin taas välimatkaa johtajaan. "Tulen mukaan", sanoin ja hymyilin. Niinpä matkani kohti ei mitään alkoi.
Juoksimme monta vuorokautta, minä, johtaja sekä seitsemän muuta tallin hevosta. Osa oli luovuttanut ja kääntynyt takaisin, osa taas jäänyt matkalle. Nyt olimme saapuneet meren rannalle. Lokit kirkuivat taivaalla ja aurinko paistoi. "Mitäs sanotte, olisiko aika pulahtaa veteen?" kysyi johtaja hieman erikoisella äänensävyllä. "Kyllä minulle käy", sanoin. Kuumuus oli jo kärventänyt ihoni punaiseksi kaulan kohdalta. "En tarkoita sitä, tarkoitan "pientä pulahtamista"" sanoi johtaja taas. Hänen äänensävynsä oli todella vihjaileva. En aluksi ymmärtänyt. Käänsin pääni kohti merta, jolloin tosiaan tajusin mitä hän meinaa. "Oletko kuullut paikasta nimeltä Caralia?" hän kysyi. "En?" sanoin kysyvästi ihmetellen. "Pian olet, jollet halua vielä kääntyä? Viimeinen mahdollisuus. Matka on pitkä ja raskas, harva meistä edes pääsee perille. Ketkä ovat valmiita uhraamaan henkensä, lähtekööt nyt mukaan", ori sanoi ja astui veteen. Kaksi muuta oria seurasi häntä. Kaksi päätti jäädä rannalle. Itse mietin taas kerran mitä tehdä. Toisaalta, autiomaa olisi pitkä paikka käyskennellä, ja voisi olla ettei täälläkään pärjää hengissä. Päätin siis ottaa elämäni suurimman riskin, ja astuin veteen.
Olimme uineet pitkän matkaa, tai ainakin se tuntui pitkältä. Kukaan ei ollut puhunut matkan aikana mitään, olihan uiminen jo tullut raskaaksi. Emme olleet pitkään aikaan saaneet syötävää ja tyhjin vatsoin on turha lähteä uimaan. Tämä idea oikeastaan tuntui tyhmältä. En tiennyt kuinka pitkä matka orin mainitsemaan paikkaan oli. Oikeastaan en tiennyt koko paikasta mitään. Minua alkoi pelottaa. Allamme oli varmaan monta kymmentä metriä vettä. Huomasin kauhukseni ajatusteni loppuvan siihen, kun sain nenääni vettä. Yritin pärskiä sitä pois, mutta turhaan. Pärskiminen ja turha liikkuminen vain pahensi tilannetta. Kukaan edellä olijoista ei viitsinyt kääntää päätään minua päin. Sieraimiini tunkeutui yhä enemmän vettä, ja tunsin veden allani pettävän. Upposin pinnan alle ja yritin epätoivoisesti vielä yrittää pinnalle, turhaan. Tämä tosiaan oli elämäni suurin virhe. Upposin yhä syvemmälle, kunnes en saanut enää henkeä. Viimeinen asia minkä tunsin, oli kuinka keuhkoni täyttyivät vedestä.



Caraliassa tapahtunutta:
Falcon on..
..liittynyt ylänköhevosiin
..nimitetty viestinviejäksi
..rakastunut ja alkanut seurustella
..joutunut murhaajan pelinappulaksi
..menettänyt rakkaansa.


Suhteet:
Perhe: Salem
Ystävät: Rezkij a Razum
Tutustumisen arvoisia: Kamír
Arvostaa: Merel, Aquila, Gamette, Belshet Stonehead,
Pitää: Rijm, Jillian
Ei pidä: Dorotee, Jokeri
Ei mielipidettä: Fall, Linyeth, Lieb Engel, Celebrity, Meryl, Nie Geseh, Gretel, Primavera, Zoe

Pelatut pelit:
Pelejä voi selata AIKAJANALTA.

Muuta:
Nähtiin ensimmäisen kerran 20.05.2010.
Sachin toinen hahmo.
Ihmisten iässä n. 30-vuotias.



Kuvagalleria:



Fan-artit:






HAHMOT


» Faramir
Lawless
Loska
Titania
Rionna
Tuisku
Arthur
Megaira
Lucas
Sigurveig
Kuva © sxc.hu; Tausta//Tekstit © Sachiyo